optimoi veden käytön euroja säästäväksi ja ympäristöystävälliseksi
Veden etäluenta auttaa säästämään vesilaskuissa ja kiinteistön kokonaisenergian tarpeessa sekä havaitsemaan mahdolliset piilovuodot reaaliajassa.
Kokonaispalvelumme on suunniteltu suomalaisten parhaaksi yhdistämällä 120 vuoden mittainen kokemuksemme vesi- ja energiayhtiönä teknologian ja automatisoidun datanhallinnan kanssa.
Koko maailmaa viime vuodet kurittanut pandemia sekä alkuvuodesta puhjennut Ukrainan sota ovat vaikeuttaneet myös etäluettavien vesimittareiden komponenttien valmistusta ja hidastaneet mittareiden saatavuutta kaikkialle. Alva on tehnyt systemaattisesti töitä sen eteen, että etäluettavia vesimittareita saadaan toimitukseen myös vuodelle 2023.
Säästöt syntyvät sekä veden kulutuksessa että euroissa kun veden mittaaminen ja seuranta automatisoidaan ja tehdään kaikille näkyväksi. Automaattisesti mitattu veden kulutustieto vähentää manuaalisen työn määrää merkittävästi sekä mahdollistaa todelliseen kulutukseen pohjautuvan laskutuksen ennakko- ja tasauslaskujen sijasta. Vuotovahtihälytysten avulla huomaamattomatkin vuodot saadaan heti kiinni. Alva Veden etäluenta on saatavilla kaikkialle Suomeen.
Huoneistokohtainen veden kulutuksen mittaus ja siihen perustava laskutus vähentää asukkaiden veden kulutusta. Lämpimän käyttöveden kulutuksen vähentäminen pienentää automaattisesti taloyhtiön lämpölaskua. Vuotovahtien avulla huomataan poikkeuksellinen veden kulutus, jonka perusteella päästään heti kiinni esimerkiksi usein huomaamattomiin tihkuvuotoihin.
Säästöä syntyy, kun veden mittaaminen ja seuraaminen tehdään näkyväksi.
Veden etäluennan palveluportaali kokoaa kaikki kulutus- ja hälytystiedot helposti yhteen paikkaan raportointia ja laskutusta varten.
Optiona: Mittareiden asennus ja urakan koordinointi
Vaihde
014 366 4000
ark. klo 8-16
Asiakaspalvelu
014 366 4010
ark. klo 8-17